Hyvät ystävät, tässä on sen kirjan kansi, jonka parissa olen puuhastellut noin puolitoista vuotta. Nyt se on viimeinkin loppusuoralla sen jälkeen, kun sain valmiiksi myös 20 liuskaa käsittäneen opasosion.  Kirjan ilmestymisajaksi on suunniteltu tammikuun 4. viikko.  Kirjassa on kolme kirjoittajaa tai oikeastaan neljä, kun myös johdannon kirjoittaja otetaan huomioon.  Kirjan kustantajana on Kustannus Arkki Oy. Kirjan hinnaksi on ilmoitettu 27, 90 euroa + mahdolliset lähetyskulut. Ennakkotilauksiin saa tiettävästi pienen alennuksen. (Ritva Viertola-Cavallari)

Ole minun lähelläni,

kun sanat takertuvat kurkkuuni,

ajatukset syntyvät kuolleina, eikä minulla

ole mitään sanottavaa. Sinullekaan.

Ole minun lähelläni, kun

kyyneleet sumentavat silmäni

näkemästä sinua. Ole minun lähelläni, kun

puhe pulppuaa huuliltani, ja keskosina syntyneet

ajatukset pukeutuvat sanoiksi.

Ole minun lähelläni,

kun ääneni hukkuu kadun kohinaan.

Ole minun lähelläni, eikä sanoja tarvita.

(RVC)

PS.  Osallistun tällä runolla Pakinaperjantain Sanaton haasteeseen. Rakkauta voi osoittaa niin monilla tavoin. Aina ei tosiaan sanoja tarvita.

Ainakin jonkinlainen kulttuurien yhteentörmäys on lähes väistämätöntä monikulttuurisessa parisuhteessa. Helposti olettaisi, että vierasta kulttuuria edustava puoliso tai partneri olisi näissä asioissa paras neuvoja ja tulkki. Usein niin onkin, muttei läheskään aina. Monesti omassa maassaan asuva henkilö ei välttämättä edes tiedosta oman kulttuurinsa piirteitä, koska hän on sisäistänyt ne pienestä pitäen, ja tietyt normit olevat hänelle itsestään selvyyksiä.

Eikä hän välttämättä tiedosta sitä, miten erilaisessa kulttuuriympäristössä  muualta muuttanut puoliso on kasvanut kuin hän itse. Varsinkaan jos hän ei ole edes vieraillut koskaan tämän kotimaassa. Hän saattaa tulla tietoiseksi näistä kulttuurieroista vasta silloin, kun  maahanmuuttaja erehtyy tekemään hänen mielestään todella pahan kardinaalivirheen. Sama voi koskea maahanmuuttajapuolisoakin, joka kuitenkin yleensä tutustuu etukäteen tulevaan asuinmaahansa.

Yhteentörmäyksien välttämiseksi olisinkin hyvä, jos molemmat osapuolet tutustuisivat toistensa kulttuureihin ja ainakin tärkeimpiin niissä esiintyviin eroihin.  Se saattaisi lieventää maahanmuuttajan kokemaa kulttuurisokkia ja auttaa myös kumppania ymmärtämään, ettei hänen tapansa nähdä asioita ole välttämättä ainoa oikea.

Kun solmii monikulttuurisen avioliiton, joutuu tutustumaan mahdollisesti hyvinkin erilaiseen kulttuuriin, jonka arvot ja käyttäymismallit poikkevat huomattavasti omista opituista. Erilaisten kulttuurien yhteensovittaminen vaatii kummaltakin osapuolelta joustamista ja sopeutumista, mutta se voi olla myös antoisaa.

Jos kuitenkin on kyse kahden täysin erilaisen etnisen kulttuurin arvojen ja normien yhteensovittamisesta, voi molempia tyydyttävän kompromissin saavuttaminen olla  melkoisen  urakan takana.  Jos sitten vain toinen osapuolista joustaa ja antaa periksi, hän tosiasiassa kieltää osan omasta persoonallisuudestaan,  ja se on eräänlainen aikapommi parisuhteelle.

Suomalaisen ja länsimaisen naisen ylipäänsä voi olla vaikeaa sopeutua yhteisökeskeisen kulttuurin tapoihin ja normeihin. On vaikeaa hyväksyä sitäkin, että kollektiivisessa kulttuurissa kasvaneelle miehelle puolisoiden välinen suhde on yleensä vähemmän tärkeä ja voimakas kuin hänen suhteensa lapsuuden perheeseensä, erityisesti äitiinsä. Tämä voi tulla esille vasta, jos ja kun pariskunta asuu tämän  puolison kotimaassa.

Mies kuuntelee helposti äitinsä neuvoja ja saattaa toimia niiden mukaisesti vaimonsa mielipiteistä täysin välittämättä. Jos ja kun mies usein pitää suhdetta äitiinsä tärkeämpänä kuin suhdetta vaimoonsa, joka puolestaan odottaa olevansa miehelleen tärkein ihminen, on avioliitossa vaikeasti ratkaistava ristiriita.

Yksilökeskeisestä kulttuurista tulevan vaimon tulisikin ennen kaikkea osata valloittaa anoppinsa, mikä ei aina ole helppoa, kun anoppi ja koko sukukin saattaa  nähdä erilaisesta kulttuurista tulevan puolison stereotyyppisen negatiivisesti. Koko perheyhteisö saattaa tuntea olonsa jollakin lailla uhatuksi.

Tilannetta saattaisi  helpottaa riittävän pitkä maantieteellinen välimatka anopin ja miniän välillä. Suomessa asuminen voisi olla hyvä ratkaisu, mutta toisaalta se saattaisi merkitä vain ongelman ratkaisun lykkäämistä. Kollektiivisessa kulttuurissa kasvaneen yksilön ja hänen primääriryhmänsä välinen side on hyvin vahva. Yksilö on sosiaalistettu tuntemaan vahvaa lojaalisuutta omaa ryhmäänsä kohtaan, mikä jatkuu vielä avioliiton solmimisen jälkeenkin. (RVC)

Viime vuonna pidetyn Monikulttuuriset avioliitot sillanrakentajina-seminaarin raportti on jo jonkin aikaa ollut siirtolaisuusinstituutin sivuilla vapaasti luettavissa ja imuroitavissa omalle koneelle.   Tuon kolmannen seminaarin raportti on numero 32.  Siinä on mm. rakkausprofessori Kaarina Määtän raportti omasta luennostaan seminaarissa  ynnä paljon muuta mielenkiintoista monikulttuurisiin avioliittoihin liittyvää.

Itse olin workshop 1:n toisena vetäjänä, ja kaikkien viiden workshopin raportit ovat siellä luettavissa.

Niin ikään muiden kahden seminaarin raportit ovat siellä imuroitavissa.  Vuoden 2003 raportti on numero 2,  ja vuoden 2005 raportti on numero 11.  Niissä molemmissa on minunkin tekstejäni.

Antoisia lukuhetkiä.

T.  Ritva Viertola-Cavallari (Mamiblue)

PS.  Osoite on:     http://www.migrationinstitute.fi/pdf/webreports.htm

…. joka on jatkoa vuodatuksen puolella olleeseen blogiini Rakkautta yli rajojen. Siirrän myös tämän blogin Sivuihin joitakin tärkeimpiä ja kiinnostavimpia artikkeleita vanhasta vuodatuksen blogistani.

Niille, jotka eivät tunne vanhaa Rakkautta yli rajojen-blogiani (ylirajojen.vuodatus.net) kerrottakoon, että blogissa käsiteltiin kuten tässäkin tullaan tekemään ja kuten nimikin jo sanoo: monikulttuurisia parisuhteita ja perheitä. (RVC)