Ainakin jonkinlainen kulttuurien yhteentörmäys on lähes väistämätöntä monikulttuurisessa parisuhteessa. Helposti olettaisi, että vierasta kulttuuria edustava puoliso tai partneri olisi näissä asioissa paras neuvoja ja tulkki. Usein niin onkin, muttei läheskään aina. Monesti omassa maassaan asuva henkilö ei välttämättä edes tiedosta oman kulttuurinsa piirteitä, koska hän on sisäistänyt ne pienestä pitäen, ja tietyt normit olevat hänelle itsestään selvyyksiä.
Eikä hän välttämättä tiedosta sitä, miten erilaisessa kulttuuriympäristössä muualta muuttanut puoliso on kasvanut kuin hän itse. Varsinkaan jos hän ei ole edes vieraillut koskaan tämän kotimaassa. Hän saattaa tulla tietoiseksi näistä kulttuurieroista vasta silloin, kun maahanmuuttaja erehtyy tekemään hänen mielestään todella pahan kardinaalivirheen. Sama voi koskea maahanmuuttajapuolisoakin, joka kuitenkin yleensä tutustuu etukäteen tulevaan asuinmaahansa.
Yhteentörmäyksien välttämiseksi olisinkin hyvä, jos molemmat osapuolet tutustuisivat toistensa kulttuureihin ja ainakin tärkeimpiin niissä esiintyviin eroihin. Se saattaisi lieventää maahanmuuttajan kokemaa kulttuurisokkia ja auttaa myös kumppania ymmärtämään, ettei hänen tapansa nähdä asioita ole välttämättä ainoa oikea.
Kun solmii monikulttuurisen avioliiton, joutuu tutustumaan mahdollisesti hyvinkin erilaiseen kulttuuriin, jonka arvot ja käyttäymismallit poikkevat huomattavasti omista opituista. Erilaisten kulttuurien yhteensovittaminen vaatii kummaltakin osapuolelta joustamista ja sopeutumista, mutta se voi olla myös antoisaa.
Jos kuitenkin on kyse kahden täysin erilaisen etnisen kulttuurin arvojen ja normien yhteensovittamisesta, voi molempia tyydyttävän kompromissin saavuttaminen olla melkoisen urakan takana. Jos sitten vain toinen osapuolista joustaa ja antaa periksi, hän tosiasiassa kieltää osan omasta persoonallisuudestaan, ja se on eräänlainen aikapommi parisuhteelle.
Suomalaisen ja länsimaisen naisen ylipäänsä voi olla vaikeaa sopeutua yhteisökeskeisen kulttuurin tapoihin ja normeihin. On vaikeaa hyväksyä sitäkin, että kollektiivisessa kulttuurissa kasvaneelle miehelle puolisoiden välinen suhde on yleensä vähemmän tärkeä ja voimakas kuin hänen suhteensa lapsuuden perheeseensä, erityisesti äitiinsä. Tämä voi tulla esille vasta, jos ja kun pariskunta asuu tämän puolison kotimaassa.
Mies kuuntelee helposti äitinsä neuvoja ja saattaa toimia niiden mukaisesti vaimonsa mielipiteistä täysin välittämättä. Jos ja kun mies usein pitää suhdetta äitiinsä tärkeämpänä kuin suhdetta vaimoonsa, joka puolestaan odottaa olevansa miehelleen tärkein ihminen, on avioliitossa vaikeasti ratkaistava ristiriita.
Yksilökeskeisestä kulttuurista tulevan vaimon tulisikin ennen kaikkea osata valloittaa anoppinsa, mikä ei aina ole helppoa, kun anoppi ja koko sukukin saattaa nähdä erilaisesta kulttuurista tulevan puolison stereotyyppisen negatiivisesti. Koko perheyhteisö saattaa tuntea olonsa jollakin lailla uhatuksi.
Tilannetta saattaisi helpottaa riittävän pitkä maantieteellinen välimatka anopin ja miniän välillä. Suomessa asuminen voisi olla hyvä ratkaisu, mutta toisaalta se saattaisi merkitä vain ongelman ratkaisun lykkäämistä. Kollektiivisessa kulttuurissa kasvaneen yksilön ja hänen primääriryhmänsä välinen side on hyvin vahva. Yksilö on sosiaalistettu tuntemaan vahvaa lojaalisuutta omaa ryhmäänsä kohtaan, mikä jatkuu vielä avioliiton solmimisen jälkeenkin. (RVC)
